25. toukokuuta 2012

"Näytä mulle, missä sull' on rusketusraijjjat, piirrä ne kartalleeee!"

Olen jo vuosia sitten kokeillut ensimmäistä kertaa itseruskettavaa. Se taisi olla Nivean. Sain järkyttävät laikut käsivarsiini ja jouduin menemään ylioppilasjuhliin pitkähihaisessa. Myöhemmin kokeilin Body Shopin itseruskettavaa suihketta kun kuvittelin sen levittämisen olevan jotenkin iisimpää. No se ei ollut. Rusketin vahingossa joitakin vaatteitani ja sain ihoni jälleen karseaan kuntoon. Luovutin muutamaksi vuodeksi. Viime kesänä kokeilin Doven päivettävää kosteusvoidetta, mutta se taaskin taisi olla liian hailakkaa jopa minunkin kalpealle iholleni.

Sitten päätin jälleen rohkaista mieleni :) Ja nyt, I'm In Love!!! Päätin jo ennen Kreetan matkaa, että kun en kerta reissussa rusketu, niin yritän hankkia vähän väriä pintaan purkista. Valitsin varovaisesti Oriflamen Sun Golden-sarjan sävyttävän itseruskettavan voiteen, joka on oikeastaan kasvoille tarkoitettu, mutta itse levitän sitä myös käsivarsiin, dekoltee-alueelle ja sääriin (kunhan ne ovat kunnolla parantuneet!) Tämä voide antaa kevyesti väriä, mutta ei läheskään niin hentoisesti kuin se viime kesäinen Dove. Juuri sen verran, että ihmiset uskovat minun ruskettuneen matkalla ihan oikeasti ;) Eli ei näytä feikiltä, eikä liiiiiian ruskealta. Kertaakaan ei ole tullut mitään laikkuja tai muita ikäviä yllätyksiä, lopputulos on nätin värinen ja tasainen. Voi että miten iloinen olen tästä löydöstä ja siitä, että uskalsin vielä kokeilla! Olen niiin koukussa! Tätä menee tänä kesänä monta tuubia ja tuskin maltan lopettaa vielä syksylläkään :)

19. toukokuuta 2012

Lomamatkan Top 5

Takana on täydellinen lomaviikko kera aurinkoisen sään ja notkuvien herkkuruokapöytien :) Mitä sitä enempää voisi toivoa?! Kato Daratson kylässä sijaitseva hotellimme oli ihan huippu ja voin suositella Sirios Villagea lämpimästi kaikille Kreetalle matkustaville. Matkaseurueemme oli 3-60-vuotiaita ja kaikki nauttivat täysillä!

Kaikille kesälomamatkailijoille tässä minun tärppini reissuihin :)


1) Sol Family-sarjan aurinkovoiteet olivat ahkerassa käytössä matkallamme. Minä ja styby tarvitsimme suojakerroin viiskymppistä, mies käytti kaksvitosta ja pikku kundille laitettiin lasten aurinkosuojasuihketta - tosin jossain vaiheessa mies totesi sen käytön mielekkäämmäksi kuin oman putkilonsa ja siirtyi hänkin tuohon lasten suihkeeseen :D Tuo viiskymppinen käytettiin koko purkki viikon reissun aikana, eli aurinkoa todella riitti! Minun ihoni on hyvin vaalea ja vaatii riittävästi suojaa etten kärventyisi. Välillä epäilin, että nyt varmasti paahdun kun "jouduin" olemaan pitkään suorassa auringonpaisteessa pääsemättä välillä varjoon, mutta luottamukseni Sol Familyyn vain vahvistui kun esimerkiksi käsivarsien iho pysyi koko viikon ihan normaalina :)
No, eräänä päivänä tein kuitenkin amatöörimäisen virheen. Taivas näytti pilviseltä ja lähdin liikenteeseen ILMAN aurinkovoidetta. Kuvittelin ettenhän minä nyt pilvisenä päivänä pala! Olin väärässä. UV-säteet tekivät tuhojaan kaikesta huolimatta ja kun taivas yhtäkkiä vielä aukeni ja aurinko pääsii kunnolla porottamaan, niin eipä mennyt aikaakaan kun sääreni olivat kirkuvan punaiset :( Ehdin palaa aika pahoin ja illalla sipaisin sääriini ensiksi Bebanthen-voidetta hoitamaan ja hetken kuluttua vielä Sol Familyn After Sun-voidetta päälle kosteuttamaan ja rauhoittamaan ihoa. Tämä kombo toimi ja sain yön nukuttua rauhassa. Jatkossa käytin After Sunia pitkin viikkoa ja vähitellen säärien iho on alkanut parantua.

2) Rannalla, kaupungilla, uima-altailla, lentokoneessa... Missä tahansa kuljinkin, oli laukussani mukana Oriflamen todella näppärä antibakteerinen käsihuuhde. Tuntui ihanalta käydä kahvipöytään kun ei tarvinnut miettiä, mitä pöpöjä käsissä kuhisee kaikkien kaupoissa hypisteltyjen tavaroiden jälkeen. Siellähän se pilkistää pöydällä, cappuccino-kuppoisen ja jätskin takana ;) Tästä onkin pian tulossa kiva uutuus! Jääkääpä odottelemaan!

3) Arskat pittää tietenki olla! Ja nämä ovat niiiin coolit! Viime kesänäkin tilasin Oriflamelta todella mieluisat aurinkolasit, mutta missä kummassa ne mahtavat olla?! Onneksi tänäkin keväänä mallistoon tuli uudet kivat kakkulat!

4) Pareo on ykkösasu aurinkolomalla! Minun olkapäälläni näkyy tuossa kuvassa söpö vaaleanpunainen pareo, mutta pian on Oriflamelle tulossa oma Amazonia-henkinen pareo! Vink vink!! Itse kietaisin pareon hameeksi bikinin yläosan kanssa tai mekoksi biksujen päälle.

5) Kun jokainen aamu alkaa armottomalla aurinkorasvauksella ja kasvot tuntuvat nihkeiltä heti rasvauksen jälkeen, mutta toisaalta aamupalalle tekisi jo mieli, eikä sinne ihan meikittä passaa lähteä. Ratkaisuni oli se, että kiiltoa tasoittamaan tupsutin vain puuteria aurinkorasvan päälle ja pisteeksi iin päälle tietysti vähän väriä puuterihelmillä. Enempää ei lomalla tarvitse. Puuterinani on jo aiemmin mainitsemani GG:n puristepuuteri, jota normaalisti laitan sen tavallisen vipan avulla, mutta aurinkorasvoitettua ihoa tuntui huomattavasti mielekkäämmältä puuteroida suurella siveltimellä. Toimii!

Eilen tulimme kotiin ja tämä päivä on pitänyt sisällään ruisleipää & kylmää maitoa, kolme koneellista pyykkiä ja niiden ripustamista ulos kuivumaan TOPPATAKKI päällä, saunaa ja tietokoneella kököttämistä :) Leppoisaa olla jälleen kotona <3

9. toukokuuta 2012

Back your belongings!


Kuinka paljon kosmetiikkaa, erinäisiä rasvaputkiloita ja muita kauneunhoitoon liittyviä tarvikkeita nainen tarvitseekaan lähtiessään viikoksi ulkomaille! Voin kertoa, että PALJON! Kaikkeen täytyy varautua, kun eihän sitä koskaan voi tietää! Nyt odotan kuumeisesti vielä Orifamen pakettia saapuvaksi, jotta voin nakata laukkuun vielä viimeisimmät hankintani. Illalla luvassa kynsienlakkausta ja pian olen ready to go!

7. toukokuuta 2012

Feet Up!


Kuva lainattu


Pian saan kaivella komeroiden kätköistä rantaläpsyt esille, kirmata biitsille ja upottaa varpaani hiekkaan. Hotellilla astelen altaiden reunalla aurinkotuoliin siemailemaan kylmää juotavaa. Jalkojen on oltava nyt iskussa! Jotta jalat olisivat valmiit Kreetan reissua varten, ne vaativat vähän erikoishoitoa. Talven mittaan käpälät ovat olleet nimittäin ihan unholassa. 

Eilen tein saunassa taas jalkakylvyn. Viime aikoina olen harrastanut näitä jalkakylpyjä jo aika tiuhaan. Ne ovat kyllä todella pehmittäneet kovettumia ja jalkojen iho tuntuu kylvyn jälkeen suloisen pehmeältä. On ilo huomata, että kylvyistä on todella apua! Välillä usutan miestäkin lilluttelemaan koppuraisia koipiaan jalkakylpyvedessäni. Hän saattaa salaa suostua siihen.

Feet Up-sarjassa on runsaasti erilaisia jalkavoiteita, joilla viimeistellään pehmeä lopputulos. 

Myös sääret täytyy saada kondikseen ennen hamehulmutteluita. Minun täytyy tunnustaa, että käytin hiljattain höylää ensimmäistä kertaa! Tähän asti olen ajellut itseni surisevalla sheiverillä. Olin oikeasti yllättynyt, kuinka helppoa höylänkin käyttö oli. Olin odottanut kamalaa hinkuttamista, veripisaroita, haavoja ja muutenkin jotenkin vaivalloista operaatiota, mutta suih vaan – ja karvat olivat tipotiessään! Käytin äskettäin saamaani Body Silk-geeliä, jonka ansiosta höylä liukui iholla helposti ja kevyesti. Nyt minulla on niiiiin ihanat silosääret, että voin lämpimästi suositella Body Silk-tuotteita kaikille!

Loppusilauksen teen vasta lähempänä lähtöä. Varpaankynnet vaativat pinkkiä lakkaa. Ehdoton kesä-lempparini on Intensive Pink, jonka mainitsin jo vappuviestissäni. Luotan Oriflame Beauty Crystal Base & Top Cost-lakkaan, joka kiinnittää värin niin pysyvästi, että samoilla lakoilla pärjää mainiosti pitkäänkin!

Mä on niiiiiin valmis lähtöön!

Intensive Pink
Kuva takapihaltamme viime kesältä