23. syyskuuta 2012

Autokaupoilla

Rovaniemen Wetterillä vietettiin lauantaina naistenpäivää. Mukana meiningissä oli tietysti Oriflame! Jokainen koeajolla käynyt nainen sai Wetteriltä lahjaksi upean koruhuulipunan
Tuotteitamme oli esillä eri puolilla myymälää ja kuvastot selailtavissa kakkukahvien äärellä. Toki järjestimme myös monipuolisen tuotepaketin arvonnan ja tarjosimme ihania tilaajalahjoja. Loistavaa yhteistyötä, joka teki tyytyväiseksi niin asiakkaat kuin meidät Oriflamen edustajat sekä autokauppiaat :) Win-Win!

No siinä on mamma ihan itte seminaari-iltana, eli perjantaina :)

Wetterillä naiset pääsivät testaamaan paitsi autoja, myös huulipunia!

Time Reverset menee kuin kuumille kiville!

GG:n taattua tyyliä


Kiva, erilainen lauantai-päivä :) Ja minulla, jolla ei ole edes ajokorttia, on paha autokuume!!

Säpäkkää Syksyä!

Syyskuu on ollut minulla täynnä ihania Oriflame-menoja! Oulun Manager meetistä jo kerroinkin, mutta meillä oli myös oma seminaari täällä Rovaniemellä. On aina mukava kokoontua yhteen ihanien naisten kanssa, nuuhkia uutuus-tuoksuja, testailla kauniita kynsilakkoja tai toinen toistaan houkuttelevampia luomivärejä. Mutta toki seminaareissa jännittävintä on palkitseminen <3 Minä sain ihan valtavasti kaikkia kivoja ylläreitä :) Ruusuja, hiushommeleita, vähän muumeja, jotakin pinkkiä ja tosi hottista :) Tähän voisi tottua ;)

Tunnelmia Rollosta perjantai-illalta

Nam, mitä herkkuja! Vasemman yläkulman tuotteista on tulossa lisää juttua lähiaikoina :)


18. syyskuuta 2012

Shame on me!

Kai meillä kaikilla on joku kauneudenhoitoon liittyvä paha tapa? Eikö niin, että on niitä muillakin? Vai olenko minä planeetan ainoa..?

Henkilökohtainen häpeäpilkkuni on ihon puhdistus.

Kehtaankohan edes kertoa enempää.

No menköön.

Minä ihan oikeasti puhdistan päivän liat ja meikit naamaltani ihan surkean laiskasti. Illalla pieni ja nopea vesipesu ja äkkiä peiton alle pötköttämään. Silmämeikinpoistoaine on minulla täysin käyttämättömänä odottamassa hetkeä, jolloin jaksaisin vain ottaa sen esiin. Tosin värjään ripsiäni säännöllisesti, enkä läheskään aina sitten käytä ripsaria, mutta silti. Jos ripsaria käytänkin, niin menen ihan sujuvasti goisimaan pesemättä meikkiä pois ja hoen vain itselleni, että luon kasvoilleni katu-uskottavaa rokkari-lookia sillä tavalla.

Jos joskus oikein intoudun, pesen kasvoni Optimalsin puhdistusemulsiolla, joka on mukavan hellävarainen ja totta kai minun on myönnettävä, että olo on aika ihana sen jälkeen, mutta että sitten jaksaisi vielä jotakin kasvovettä sutia naamaan, niin se on jo ihan liian suuri ponnistus :D

Tiedän. Olen ihan uskomaton :D

MUTTA minä aion tehdä parannuksen! KYLLÄ! Vanhakin hauva oppii uutta ja niin edelleen.
Minä sain eilen semmoset vermeet, että enää ei ole ainakaan tuotteista kiinni :)





Eikö tuo GG:n puhdistusmulsio näytäkin ylelliseltä? Ja sellaiselta ihanalta aikuisten naisten jutulta? Vielä en raaskinut korkata kun edellistä Optimalsiakin nyt _sattuneesta syystä_ on vielä runsaasti jäljellä.

Swedis Spa sen sijaan pääsi heti testiin! TOSIN en malttanut lukea ohjeita kunnolla :D Huomasin vasta nyt, että sitä kai olisi pitänyt levittää kuoritulle iholle. Eikö se nyt ole jo vähän liikaa vaadittu minun kaltaiseltani ihon hoitajalta ;) Minä kokeilin tätä suihkussa normaalien pesujen yhteydessä, eli naamakaan ei ollut aivan kuiva, kuten olisi pitänyt. Ihan 10 minuuttia en malttanut odottaa tuloksia, mutta HEI, MINÄ SENTÄÄN TEIN SEN :) Syväpuhdistava kasvonaamio poistaa epäpuhtauksia ja kuonaa ja tekee taatusti ihmeitä minun iholleni!! Kosteuttikin mukavasti! LUPAAN ottaa tämän tavaksi :) Vaikka joka perjantai :)

TUNNUSTAKAA! Teillä on ihan varmasti omat heikkoutenne, eikö niin? Onhan, pliis, sanokaa että on :)

16. syyskuuta 2012

The one about dreams and inspiration

Oriflame, oi Oriflame! Minun rakkain harrastukseni jo 1,5 vuoden ajan! Juuri sellainen, johon voi uppoutua, mutta sellainen, joka ei vie liikaa aikaa. Sellainen, jonka tunnen helpoksi, mutta pystyn haastamaan itseäni niin halutessani. Palkitseva. Juuri sopiva minulle!

Voitte arvata, että puhkun intoa nyt kun olen etenemässä Oriflame-urallani! Elämme jännittäviä hetkiä!

Oriflamella edistyminen tapahtuu portaittain. Aluksi voi pompsahtaa edustajasta business classiin, kuten minulle kävi jo silloin kauan sitten. Eteen avautui aina vain enemmän houkuttavia tarjouksia ja mahdollisuuksia.

Nyt olen nousemaisillani tiiminvetäjäksi. Olen onnistunut rekrytoimaan viisi tuttavaani mukaan, he ovat olleet aktiivisia viime jaksolla ja tein aikasta ison tilauksen ;) Pisteet tulivat täyteen ja minulla on nyt yksi kiinnitys tiimin vetoon :) Vielä tarvitaan toinen ihan super-onnistunut jakso, että voisin pinkaista oman tiimini johtajaksi! :)

Minut rekrytoinut Teija on EMONI :) Hän kannustaa minua kaikessa, yllyttää suorastaan! Ja minä olen niin kreisi, että tartun hulluimpiinkin ideoihin :) Keskiviikko-iltana klo. 21 Teija pyöräilee meille, nostaa viinipullon pöytään ja sanoo, että nyt puhutaan siitä tiimivetäjyydestä! Kaksi tuntia myöhemmin olen tekemässä suurta riskitilausta - vain jotta saisin ryhmälleni pisteitä. "Kylhän ne säilyy jos ne ei mee" ;) Onpahan koko suvulle pesuaineita loppuelämän ajaksi :D

Eilen olin mukana innostavasassa Manager Meetingissä Oulussa. Pääsimme kurkistamaan tulevien jaksojen uutuuksia, nautimme hyvästä ruuasta ja loistavasta seurasta, opimme uutta ja joukkomme parhaimmat - kuten minun Teija Emoni - saivat upeita palkintoja suorituksistaan. Jonakin päivänä minäkin haluan astella estradille, saada kukkasia ja kuohuvaa...


PITÄKÄÄ MULLE PEUKKUJA!!

5. syyskuuta 2012

Uuu, minä aivan punastun

(Punastun oikeastikin kamalan helposti, mikä on monien -varsinkin mieshenkilöiden- mielestä todella hauskaa!)


Marsipaanin makea blogini on saanut tunnustusta! Kiitos kolleegalleni Teijalle, joka kirjoittelee omia blogejaan täällä ja täälläkin!

Jaan tunnustusta eteenpäin seuraaville blogeille:

<3 Ehkä Suomen turhimmalle blogille, mutta se on kuitenki P:n ikioma ja hersyvän hauska Ehkä Suomen turhin blogi

<3 Niinan kauniille Vanilijaiselle blogille, jossa sisustetaan suloista kotia rakkaudella ja intohimolla Vaniljahouse

<3 Laurafreen super-koukuttavalle Laura loves-blogille, josta ei vain voi olla inspiroitumatta! Laura Loves

<3 Salonkijuoruja voisi ahmia loputtomiin, sillä Ilona on läkähdyttävän tyylikäs ja chick! Salonkijuoruja

<3 Project Mama ansaitsee tunnustusta rehellisyydellään ja suorapuheisuudellaan ja olemalla vaan niin mahottoman ihana!! Project mama

SÄÄNNÖT:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa jolta sait tunnustuksen
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempi bloggaajallesi ja kerro se heille
3. Kopio post it -lappu päivitykseesi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin vain kerrottu post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin

4. syyskuuta 2012

Viikonloppumatkalla

*Phuuuuh*, pyyhitäänpäs pölyt blogin yltä! Kesälle on heitetty hyvästit ainakin näillä leveysasteilla. Kaikkialla leijailee ruskan väreissä kylpeviä lehtiä, ilma on kirpakka ja töissä haipakkaa :) Aivan tässä tuntee elävänsä!

Viime viikonloppuna olin Tallinnassa ammattiliittomme järjestämällä seminaarimatkalla. Oli mahtavaa lähteä välillä reissuun ihan vain hauskanpidon vuoksi ja aivan itse, ilman lapsukaisia :) Meillä oli kerrassaan loistava porukka ihmisiä töistämme ja nautin ihan täysillä jokaisesta hetkestä! Perjantai-aamuna lensimme Rovaniemeltä Helsinkiin ja sunnuntai-iltana palasimme takaisin kotiin. Nautin niin paljon hyviä ruokia, että nyt tunnen itseni taas ihan rantapalloksi, röyh.

Pakkaaminen oli taas ihan oma lukunsa kuten aina. Mitä kaikkea mahdollisesti saattaa tarvita, mitä jos haluankin käyttää toisia kenkiä tai jotakin mekkoa tai mitä jos on kylmä tai entä jos onkin kuuma.... Ja koska työkaverini ovat hyvinkin tietoisia Oriflame-urastani, oli mukaan otettava monenlaisia tuotteitakin, jotta voisin paremmin mainostaa kaikkea mukana olleille naisille :)


Huulipunat ja kynsilakat ovat onneksi niin pieniä, että niitä voi hyvin kuljettaa mukana läjäpäin :) Olen - varmaankin miljoonan muun naisen tavoin - rakastunut Oriflamen graffittilakkoihin <3 Pinkkiä alle, mustaa päälle. Tai sinistä! Uu, lopputulos on ihana!
Luomivärien käytössä olen vähän laiska. Käytän melkein pelkästään tuota GG:n duo-luomiväriä. Rich Mauve sopii kaiken kanssa. Se on varma valinta. Ei voi mennä pieleen. Helppo nakki.

Suurimmaksi suosikiksi matkakumppaneideni keskuudessa nousi tämän viikonlopun aikana GG:n super-suloinen timantinhohtava huulikiilto, josta itsekin pidän tosi paljon! Minun sävyni on Shimmering Purple, joka on väriltään mukavan neutraali ja melko hillitty, mutta kuitenkin ihanan hohtava! Nam!