Joulunaikaan järjestin meillä kotona Oriflamen merkeissä avoimet ovet. Pitkin päivää kävi ystäviä ja naapureita, sukulaisia ja työkavereita selailemassa kuvastoa, testailemassa tuotteita, siemailemassa glögiä sekä saamassa tekemäni käsihoidon. Simppeliä ja suloista. Käsihoidon toteutin Swedish Span kuorinnalla ja mm. Nature Secrets-sarjan mango-jojoba käsivoiteella. Tilaajalahjoja jakelin omista varastoistani, niin että jokainen parin kympin tilauksen tehnyt sai valita korista mieleisensä lahjuksen. Demiä ja TR:ää oli tarjolla rekrytoiduille. Arvontaa oli tietysti myös (Huomaa 1.-luokkalaisen väsäilemä Arvonta-lappu) ja palkinnoksi laitoin kylpyvaahtoa sekä vartalovoidetta. Tässä postauksessa nyt hieman tunnelmia tuosta kivasta päivästä inspiraatioksi muillekin! Myyntiäkin nimitäin tulla tupsahti ihan huomaamatta! Kyllä se aina kannattaa kuulkaas!
Samalla viikolla sain olla mukana myös ystäväni järjestämässä naistenillassa, missä ihasteltiin sekä vaatteita että Oriflame-tuotteita kera ihanien herkkujen ja kuohuvan juoman. Tässä ystäväni loihtima tuotepöytä, siellä on blingblingliina ja valmiiksi koottuja lahjapakkauksia. Kivoja ideoita!
Hei
VastaaPoistaSainpa tuosta idean, että tänä iltana suoritan kuorinnan Swedish Spalla ja tuhti kerros Milk& Honey käsivoidetta, niin eiköhän helpota pakkaskelin ja avantouinnin kuivettamia kätösiäni. Kiitos
Helpottaa varmasti! :)
VastaaPoista